Yksilön valta voimistuu

Tänään löysin Qtean blogista tiedon Yksilön ääni – Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla -raportista (PDF), jonka ovat laatineet Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen. Mielenkiintoinen raportti napsahti heti lukulistalle.

Yle uutisoi raportista mm. seuraavaa:

"Raportin mukaan Internet on yksi väline, joka on antanut sopivan intiimin tilan äänenkäyttöön. Sinne pääsee myös helposti riippumatta siitä, kuinka varakas on, miltä näyttää tai mitä tekee työkseen.—

Yhteisöllisen median nousu on viime aikojen huomattavimpia kulttuurisia ilmiöitä. Siinä käyttäjä tuottaa itse sisällön tai on itse sisältö. Sen esiinmarssista esimerkkejä ovat mm. YouTuben satamiljoonaa katsottua videota päivässä ja Wikipedian lähes miljoona käyntiä päivässä." 

Myös Pirkka ehti jo raporttia kehumaan:

"Helppolukuinen (lue: sujuvasti kirjoitettu), monipuolinen ja ajatuksiaherättävä raportti antaa eväitä ja ideoita niin bloggajaalle, markkinoijille kuin mediatyöläisillekin. Muun muassa."

Älä osta mitään, koe elämyksiä

Olin tänään haastateltavana Hesarin Nimiä tänään -sivun Teemapäivä -juttusarjaan. Juttu tulee julki Älä osta mitään -päivänä eli nyt perjantaina.

Juttusarjassa haastateltavat siis kertovat suhteestaan päivän teemaan varsin lyhyesti. Minä höpisin kaikenlaista kuluttamisesta ja blogikirjoittelusta. Jos itse laatisin nyt jutun, niin ehkä se olisi jotain alla olevan kaltaista (ja todennäköisesti hyvin paljon jotain muuta, kuin mitä puhuin).

– – –

“Blogikirjoittaminen on elämyskuluttamista”

Kuluttajaekonomian jatko-opiskelija, blogikirjoittaja Mari Koistinen, 29:

Olen vuosia sitten määritellyt itseni kuluttajana “vaaleanvihertäväksi egoistiksi”, ja se pitää edelleen paikkansa. Tiedostan eettis-ekologiset näkökulmat mielestäni kohtuullisen hyvin, mutta lopullinen ostopäätös tapahtuu usein muilla perusteilla.

Älä osta mitään -päivässä ja Kulutusjuhla.comin blogikirjoittelussa on mielestäni nähtävissä tiettyjä samoja piirteitä, vaikka nimet ovatkin hyvin erilaiset. Molemmissa halutaan pysäyttää ihmisiä hetkeksi miettimään arkisia kulutusvalintoja. Elämysten kuluttamisen puolesta on helppo puhua niin blogissa kuin teemapäivänä, sillä kyllähän kaikki tietävät, ettei tavaroiden ostaminen loppujen lopuksi tee onnelliseksi.

Toki usein ostan hetken mielijohteesta jotain kivaa. En tästä halua syyllistää itseäni enkä muita, mutta välillä on paikallaan pohtia, miten vähällä roinalla itse asiassa voi tulla hyvin ja täysin onnellisesti toimeen.

Elämysten ongelmana on se, että aina niitä ei edes ajatella kuluttamiseksi. Toisaalta nautitut elämykset eivät näy ihmisestä ulospäin. Kuluttamisen yksi merkittävä osa on se, että viestin muille, millainen ihminen olen. Kun ostan tietynlaiset kengät ja kuljen ne jalassa, muut voivat päätellä minusta jotain.

Sen sijaan rockklubin keikka, taidenäyttely tai piknik kavereiden kanssa ei minusta millään tavalla ulospäin näy. Itsekin olen pitänyt kädessäni festareiden ranneketta monta viikkoa tai ostanut tapahtumasta t-paidan. Varmasti taustalla halu esineellistää elämys ja näyttää muille, että näin minä kulutan.

Itselleni mielekästä, elämyksellistä kuluttamista on esimerkiksi ystävien kanssa oleminen ja tekeminen. On aina mukavaa kokoontua kaksin tai isommalla porukalla syömään ja juttelemaan.

Myös blogit, niiden kirjoittaminen ja lukeminen on elämyksellistä kuluttamista. Se ei käytännössä maksa mitään, mutta ainakin itselleni voin uskotella jättäväni jonkinlaisen jäljen virtuaaliseen maailmaan. Samalla luon suhteita, joista on iloa myös verkon ulkopuolella.

Lisäki blogitekstit ovat, kuten kuluttaminenkin, keino osoittaa muille, millainen olen, ja tietysti vielä todellisuutta parantelevana versiona.

Jatko-opinnoissani olen kiinnostunut siitä, miten ihmiset kirjoittavat arkisissa blogeissaan kuluttamisesta: kuinka he kuvaavat hankintojaan tai palvelukokemuksiaan ja millaisen osan tai merkityksen kulutus kokonaisuudessaan saa blogeissa. Toisaalta on kiehtovaa, että monet blogit käsittelevät jotakin tiettyä brändiä tai tuoteryhmää.

Kuvateksti: Kahvikupillinen hyvässä seurassa voi olla nautinnollinen kulutushetki Mari Koistiselle.

Tietoa blogilukijoista omassa kyselyssäni

Eilen suljin Mieto marinadi -blogissani olleen kyselyn, jossa selvittelin mm. blogin luku- ja kommentointitottumuksia sekä mielipiteitä niin kyseisestä blogista kuin yleisesti hyvistä blogeista. Kyselyyn vastanneita kertyi yllättävän hyvin eli 146.

Kokosin kaikki vastaukset myös tähän blogiin, jos vaikka joku muukin on niistä tarkemmin kiinnostunut.

Aktiiviset blogistit 

Yleisesti voisi sanoa sen, että ainakin kyselyyn vastanneet ovat aktiivisia lukemaan blogeja. Yli 60 prosenttia kertoi joko lukevansa yli 20 blogia tai olevansa blogikoukussa, eli seuraavansa lukuisa blogeja. Aktiivisuudesta kertoo sekin, että 59 prosenttia sanoo käyvänsä Mieto marinadi -blogissa päivittäin tai lähes päivittäin ja 23 prosenttia yhdestä kolmeen kertaan viikossa.

Lähes samalla vastaajamäärällä (57 %) on myös oma blogi Blogilista.fi -sivustolla. Kymmenellä prosentilla on blogi, jota ei listalta löydä. Neljäsosa vastaajista sanoo, ettei omaa blogia ole eikä sitä aio lähitulevaisuudessa perustaa. 

Blogin kautta tutuksi 

Valtaosalla (66 %) Mieto marinadi -blogin lukijoista ei ole minuun muuta kosketusta kuin blogini. Oletan, että reilu vuosi sitten tämä luku olisi ollut huomattavasti suurempi. Siitä kertoo sekin, että 30 vastaajaa (21 %) kertoo joko tavanneensa minut esim. blogimiitissä tai on jollain lailla tullut paremmaksikin tutuksi kanssani blogin kautta. "Blogitutuksi" (esim. on ollut sähköpostilla yhteydessä kanssani) minut koki kymmenen vastaajaa (14 %).

Vastaajista minut ensin "todellisessa elämässä" tunteneita (kaverit, sukulaiset) oli pieneksi yllätyksekseni vain kuusi kappaletta. Olen kyllä kertonut blogista tuttavapiirissä, mutta ehkä he eivät kuitenkaan ole innostuneet blogiani lukemaan tai eivät kokeneet mielekkääksi vastata kyselyyn.

Blogilista.fi tuo valtaosan kävijöistä 

Blogilista.fi -on yleisin tapa tulla Mieto -marinadi -blogiin (60 %). Myös linkit muualta tuovat varsin paljon kävijöitä (24 %). Kyselyyn vastanneista Googlen kautta tuli 5 prosenttia, mutta käyttämäni Google Analytics -kävijäseurannan mukaan kymmenesosa kävijöistä tulee blogiin googlettamalla erilaisia hakusanoja. Tietystikään esimerkiksi satunnainen marinadiohjeen hakija ei varmastikaan jää vastailemaan blogikyselyyn.

Kommentointi ei niin tavallista

Yli puolet kyselyyn vastanneista ei ollut koskaan kommentoinut blogia, mutta viidesosa oli sitä joskus suunnitellut.

Mieto marinadi -blogi on blogeistani suosituin. Se näkyy myös tässä kyselyssä niin, että 54,5 prosenttia vastanneista ei seuraa muita blogejani kuin Marinadia. Kulutusjuhla.comia lukee noin joka kolmas ja tätä opiskelublogia joka viides.    

– – –

Vastausten analysointia jatkan piakkoin!   

Marinadi kyselee

Julkaisin eilen Mieto marinadi -blogissani kyselyn kyseiseen blogiin ja sen lukijoihin liittyen. Kyselyssä ei todellakaan ole mitään suurta tieteellistä tavoitetta eikä se täytä tutkimuksiin liittyviä kriteerejä, mutta ajattelin saavani mahdollisesti jotakin uutta ideaa siitä, miksi ihmiset blogeja lukevat, kirjoittavat ja kommentoivat. Lisäksi olen tietysti kiinnostunut yleisesti mielipiteistä Marinadi-blogiin liittyen.

Toteutin kyselyn Webropol-ohjelmistolla, johon minulla on työn kautta käyttöoikeus, mutta jolla en ole itse missään vaiheessa kyselyitä tehnyt. Ajattelin siis samalla opiskella ohjelmiston käyttöä myös työtäni varten vähän tuollaisella kevyemmällä otteella.

Jätin kyselystä pois esimerkiksi vastaajien demografiset tiedot ja keskityin vain blogimielipiteisiin ja lukutottumuksiin. Tietysti tiedostan sen, että tuollaiseen nettikyselyyn liittyy monta ongelmaa, esimerkiksi vastaajat ovat oletettavasti aktiivisimpia blogini lukijoita, ja palaute on tätä kautta myönteistä.

Jo nyt vastauksia on kertynyt yllättävän hyvin, ja erityisesti tietysti "sana on vapaa" -vastaukset ovat kaltaiselleni kvalitatiivisesti suuntautuneelle ihmiselle antoisaa luettavaa.  

 —

Viikonloppuna sain alkuun myös KUMUn lukupiirissä käsiteltävän klassikkoteoksen eli Gary Crossin Time and Money -kirjan. Olen sen perusopinnoissa joskus tenttinyt, mutta eipä ole tainnut ainakaan yksityiskohtaisemmin mitään jäädä mieleen. Tällä kertaa voisin hieman huolellisemmin perehtyä opukseen!

— 

Yliopistonlehtori, kuluttaja- ja nuorisotutkija Aution kirjoitus nuorten kulutuskulttuurista oli aamun Hesarin mielipidepalstan näkyvin teksti. Hyvä kirjoitus, tietenkin: ei sitä lukiessaan voinut muuta kuin nyökytellä. 

Blogaamisesta Konfabulaarissa

Eilen olin Helsingin yliopiston kuuntelemassa "epäkonferenssi" Konfabulaari 2006:n viimeistä yleisluentoa, eli Ylen kehityspäällikön Tuija Aallon näkemyksiä blogeista ja erityisesti ajankäytöstä blogin kirjoittamisen kannalta. Koska otin osaa Tuijan kommentointiharjoitukseen Mieto marinadi -blogissani, niin tätä kautta kiinnostus luentoon oli vieläkin suurempi.

Tuija esitteli arvioita blogien ja blogaajien määristä ja ylipäätään siitä, että varsin pieni joukko tuottaa nettiin aktiivisesti materiaaleja (esimerkiksi kirjoittaa blogia), ja suuri massa lähinnä seuraa ja lukee, mutta ei osallistu sisällön kehittämiseen.

Tuijan oma näkökulma oli, että hän kokeen tiedon jakamisen yhdeksi oleelliseksi osaksi omaa blogaamistaan: keskityn hakemaan ja jakamaan tietoa tästä osa-alueesta ja joku toinen keskittyy johonkin toiseen, ja näin voimme jakaa esimerkiksi kiinnostavia linkkejä. 

Tämä pitää paikkansa myös itseni kohdalla. Blogeista todellakin tarttuu mukaan useita hyödyllisiä tiedonmurusia, ja tokihan Kulutusjuhla.comiin kirjoittaminen on nimenomaan tiedonjakemista muille.

Tuija puhui myös tavoitteellisen blogaamisen motiiveista. Jotenkin kai olen pitänyt itsestään selvänä syynä, että totta kai kulutusteemoista kirjoittaminen on minulle hyvinkin tavoitteellista. Ylläpidän omaa alan tietämystäni ja samalla voin osoittaa muille, että ainakin luulen jotain tietäväni. Ehkä siitä joskus hyötyy myös muilla tavoin: esimerkiksi puhumiseni Dodon seminaarissa Turussa oli täysin blogieni ansiota. Samoin tässä blogissa on tavoitteena osoittaa sekin, että osaamiseni ja ajatteluni kehittyy. 

Luennolla puhuttiin myös tutkijoiden blogaamisesta: mikä sitä estää ja mikä kannustaa. Kommentoin, että minulle oli itsestäänselvää aloittaa jatko-opiskelublogi. Tietysti blogaamistani tukee oma aihevalintani, mutta myös muutoin koen, että blogin kirjoittaminen hyödyntää opiskelua eri tavoin. Esimerkiksi saan kontakteja, voin selventää omia ajatuksiani ja saan mahdollisesti muilta palautetta, voin jälkikäteen tarkastella edistymistä  ja ainakin näennäisesti koen jotain opintojeni eteen tekeväni, jos kerran blogiinkin jotain kirjoitan. Samalla voin jakaa blogilinkkiä muille (esimerkiksi yliopistonlehtorille), ja jos tiedän, että nämä tahot käyvät vilkuilemassa blogiani, niin jo se patistaa minua toimimaan.

Konkreettisesti eilinen luento sai minut lopultakin tekemään sen, mitä olen jo pitkään suunnitellut, eli kirjautumaan Del.icio.us -palveluun. Tarkoitukseni on nyt ryhtyä keräämään sinne jatko-opintojen kannalta mielenkiintoisia linkkejä.

Syysseminaarin antia: Jaakko Suomisen puheenvuoro

Kulutustutkimuksen seuraan syysseminaarin pääpuhuja oli professori Jaakko Suominen Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin laitokselta. Hän kertoi, kuinka keksiminen ja keksinnöt näkyvät 1950-lukujen Aku Ankkoissa, eli silloin, kun kyseinen lehti oli rantautunut Suomeen.

Suominen totesi, että Aku Ankoissa on havaittavissa aktiivisen teknologian käyttäjän rooli. Ankkalinnan hahmot sovittavat teknologiaa  arkeensa ja ns. tekevät sitä omaksi. Laitteille saatetaan keksiä kokonaan uusia käyttätarkoituksia tai niihin tehdään muutoksia eli "tuunataan".

"Tekninen leikki ja puuhastelu on varattu yleensä tietyillä mieshahmoille", tutkija kertoi tulkinnoistaan. "Kekseliäisyys ja laitteiden kehittely kuvaa piirroshahmojen luonteenpiirteitä, esimerkiksi arvaamattomuutta, ja Ankkalinnan naisten roolit ovat jotain muuta."

Yleisimpiä 1950-luvun Aku Ankoissa vilahtelevia laitteita ja myös molempien sukupuolten käyttämiä ovat puhelimet ja autot. Sarjakuvalehti piti voimakkaasti esillä myös televisiota, jota käytettiin monin tavoin ja jolla oli erilaisia rooleja. Esimerkiksi Hessu jo tuolloin lanseerasi mobiili-tv:n, jota kuljetti kuononsa päällä. Lisäksi televisioon kytkeytyi komiikkaa esimerkiksi sen kautta, miten eläimet siihen reagoivat. Televisio näyttäytyi myös valvojan ja tarkkailijan roolissa. Sen suhde katsojiin saattoi tätä kautta olla myös kaksisuuntainen: katsojan toimet vaikuttivat televisiossa nähtyyn tai toisinpäin.

Jaakko Suomisen esitys oli mielenkiintoinen tapa nähdä toisen maailmansodan jälkeisen kulutusyhteiskunnan kehitystä ja muutosta jotain muuta kautta, kuin mitä ehkä perinteisesti on totuttu ajattelemaan. Esityksen jälkeisessä keskustelussa nousikin esiin esimerkiksi amerikkalaisen kulutuskulttuurin ihannointi ja vaikutukset Suomessa 1950-luvulla sekä keksimisen mahdollistamat tekijät: kun puhutaan suomalaisesta innovaatioyhteiskunnasta, niin olisi ehkä syytä myöntää se, että aito keksiminen vaatii tiettyä hullujenkin ajatusten esittelyä ja kokeilua, eikä se synny noin vain sormia napsauttamalla.

Kulutustutkimuksen seminaarista hyötyä ja huvia

Eräälle yliopistonlehtorille lupasin kirjoittaa tiukan raportin päivän Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarista. Tänään ei taida enää tiukkaa tekstiä syntyä, vaan se jää huomiselle, mutta muutama havainto ja kommentti kuitenkin.

Ensinnäkin tekee hyvää nähdä ja kuulla alalla toimivia tutkijoita. Koska oma palkkatyö on aivan jossain muussa ympäristössä, ei se tarjoa luontevaa kontaktia omaan tutkimusalaan. Seminaarissa pääsee juttelemaan ja tapaamaan sekä tietysti verkottumaan: kuten yliopistonlehtori totesi, niin verkostot ovat myös akateemisessa maailmassa oleellinen tekijä.

Lisäksi hyödyin tilaisuudesta myös tiedollisesti. En ollut aiemmin tiedostanut esimerkiksi sitä, että Turun yliopistossa on digitaalisen kulttuurin oppiaine, josta voisi omaan tutkimukseen löytyä hyviä vinkkejä. Pitää perehtyä lähiaikoina tarkemmin.

Myös Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinapaikoilla -workshop osoittautui kannaltani hyväksi valinnaksi. Alustuksissa käsiteltiin digimarkkinointia, bannereita, henkilötietojen keräämistä verkossa sekä virtuaalisia yhteisöjä. Erityisesti viimeksi mainittu tuntui omalta kannalta läheiseltä, joten pitänee jatkossa seurata, kuinka Joonas Rokan (HKKK) ja Vesa Markukselan (Lapin yliopisto) tutkimukset edistyvät (fiksun oloisia nuoria miehiä muuten!).

Päivän ansiosta jaksan taas uskoa myös siihen, että kuukauden päästä pidän hyvän esitelmän Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa. Eilen sain seminaarin ohjelman, ja minut oli laitettu päivän viimeiseksi puhujaksi, aiheena Blogit ja kulutuskirjoittelu. Viimeisenä olemisessa on tietysti hyvät ja huonot puolensa: jos esitys menee mainiosti, niin kuulijoille jää positiivinen fiilis, mutta jos vaikka aikataulut venyvät ja joudun typistämään omaa höpinääni, niin sehän ei ole niin kivaa.

Yliopistonlehtorin seurassa ikä piteni, jos on uskomista naurun voimaan. Aihepiireinä käytiin läpi mm. miesten kosmetiikkaa, seksuaalista häirintää, markkinoinnin tutkimusalan ja tutkijoiden eroavaisuutta omasta kuluttajaekonomiasta, ohjaajan merkitystä väitöskirjalle, oman ajattelun tärkeyttä sekä sen esiintuomista ja opintopisteiden haalimista.

Siis lisää tietoja ja lisää huvia: voiko aloitteleva jatko-opiskelija enempää vaatia?

Käyntikortti vahvistaa identiteettiä

Työelämässä käyntikortit ovat oleellinen osa suhteiden solmimisvaiheessa. Jatko-opiskelijan rooliani varten halusin myös kivat kortit, ja sain graafikkoystäväni Teron ideoimaan ja suunnittelemaan minulle sopivat lappuset eteenpäin jaettavaksi.

Kuluttajaekonomian jatko-opiskelijalle kenkää käyntikortein

Suunnittelutyöstä en siis maksanut mitään, joten olen ison vastapalveluksen velkaa Terolle! Teetin kortteja 125 kappaletta eli viisi A3-koon arkkia, ja se maksoi 20 euroa. Itse leikkelin kortit oikeaan muotoon.  

Halusin, että että korteissa näkyy jotain minusta, joten sanoin suunnittelijalle, että saa olla räväkkyyttä ja viitteitä kuluttamiseen. Tero ideoi hintalappumaisen kortin, mallinsi hienon kengän (kyllä, minulla on paljon kenkiä, vaikken korkokengillä osaakaan kävellä kovin hienosti) ja punainen on yksi perusväreistäni.

Kortissa mainitaan tämän blogin osoite, joten toivon tietysti, että kortti herättää kiinnostuksen vilkaista, kuka kortin takana oikeasti olikaan.

Ensimmäinen virallinen korttien jakelu tapahtunee nyt torstaina, kun on Kulutustutkimuksen seuran syysseminaari. Siellä aion osallistua Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinapaikoilla -workshopiin. Tosin tässä vaiheessa en aio vielä omia esitelmiä pitää. Sellaisen vuoro on sitten joulukuussa Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa.  

Jatko-opintoseminaarissa ympäristöasiaa

Perjantaina istuin ensimmäisessä jatko-opintoseminaarissa kuuntelemassa, millaista tutkimusta joku toinen suunnittelee. Kyseessä olivat saksalaisen Sylvia Lorekin opinnot: hän on jo pitkään tehnyt kotimaassaan tutkimustyötä kuluttamiseen liittyvien ympäristöasioiden parissa, ja työskentelee parhaillaan Vice President -tittelillä Sustainable Europe Research Instituutissa (SERI). Väitöskirjan aiheena hänellä on "Sustainable Consumption Governance".

Lorekin mukaan olisi vaikutettava huomattavasti voimakkaammin kansallisiin ja globaaleihin päättäjiin, jotta kulutus muuttuisi ympäristöystävällisemmäksi. Hän totesi, että on on helpompaa saada muutama sata päättäjää vakuuttuneeksi muutosten tarpeesta kuin yrittää käännyttää miljoonien kansalaisten tottumuksia. Myöskään kuluttajien vaiktelutusmahdollisuudet eivät loppujen lopuksi ole niin suuret.

Poliittisia päättäjiä pitäisi saada tekemään myös ei-niin-mukavia päätöksiä, joilla esimerkiksi lainsäädäntö tukisi ympäristöystävällisiä kulutustapoja nykyistä huomattavasti enemmän. Lorek ei usko, että markkinavetoiset ratkaisut riittäisivät muutokseen, vaan tarvitaan joskus rajuakin päättäjien käyttämää valtaa.

Seminaarin tunnelma oli yllättävän leppoisa. Läsnä oli ehkä vajaa parikymmentä tutkijaa ja jatko-opiskelijaa yliopistolta. Sylvia Lorekin esityksen jälkeen käytiin kiinnostavaa keskustelu esimerkiksi siitä, mistä löytyy riittävän vahva globaali organisaatio, joka voisi vaikuttaa asioihin, ja toisaalta kommentointiin, että yksi suuri este on Yhdysvallat, joka ei muusta maailmasta juuri piittaa.

Minulla on toki vielä hurja matka siihen, missä Lorek on: hänellä on takanaan jo huomattava työuraa ja itse tutkimuskin on pitkällä. Seminaarista jäi kuitenkin sellainen olo, ettei ehkä ole ihan mahdotonta kuvitella itseään kertomassa samalla tavalla omista ajatuksistaan ja suunnitelmistaan.   

Kun katsoo maailmaa kuluttajaekonomistin silmin

Hesarin Talous-osiossa (E 3) toimittaja on vienyt Nordean yksityistalouden ekonomistin Tarja Svartsrömin ostoskierrokselle Helsingin keskustaan. Otsikko “Shoppaile vain – mutta kohtuudella” kuvaa hyvin sitä, miten kuluttamisen “äänitorvet” tällä hetkellä kuluttamisesta puhuvat.

Tarja Svartsrömin on opiskellut yliopistossa pääaineenaan kuluttajaekonomia, kuten minäkin. Jutusta tunnistan hyvin samoja piirteitä suhteessa kuluttamiseen, kuin mitä itselläni on: ei tiukkapipoista hintasyynäystä, mutta tiettyä tarkkuutta tuloista ja menoista, sallitaan nautinnot, kiinnitetään huomiota huomaamatta ympärillä vallitsevaan kulutuskulttuuriin. Ja nämä asiat ovat niitä, joita varmaankin lähes jokainen kuluttajaekonomisti toistelee.

Usein ihmiset minullekin ihmettelevät sitä, että en ole jatkuvasti hintatietoinen, myönnän törsänneeni tai tehneeni huonon ostoksen. Kun pitäisihän sitä kuluttajaekonomistin osata säästää ja sijoittaa!

Toisaalta monia tuntuu hämmästyttävän se, miten laaja-alaisesti näen kulutuksen ja kuluttamisen. Tätä olen koettanut tuoda esiin myös Kulutusjuhla.comissa: yhteiskunnassa raha ja aika ovat merkittävät, rajalliset resurssit, ja niiden kautta lähes mikä tahansa asia voi kytkeytyä kuluttajaekonomistin maailmankuvaan.

Jos esimerkiksi luen kyseistä päivän Hesaria, löydän sieltä helposti useita kuluttaja-artikkeleita:

  • “Arki on tärkeintä 25 vuoden kuluttuakin” (A 5, Näin Suomi muuttuu -sarjan päätösjutussa pohditaan mm. kotien varustelusta tulevaisuudessa).
  • “Ylen hallituksen puheenjohtaja jätti tv-luvan maksamatta” (A 5, sisältää myös tietoiskun tv-maksusta)
  • “Silpputyöstä pienet tienestit” (A 9, ns. prekariaatti-aktiivien tuloja ja veroja selvittävä juttu, kainalojuttujuna “Katainen tienaa oppositiojohtajista parhaiten.”)
  • “Haatainen: Äitien työmarkkina-asemaa vahvistettava”, (A 11, Haatainen haluua nostoa alle kolmivuotiaiden lasten osittaiseen hoitorahaan)
  • “MedOne purkaa Helsingin hammashoitojonoa”, (A 16, kunnallisen hammashoidon avuksi ostetaan palvelut yksityiseltä)
  • Kaupungin laita -kolumni “Asunnottoman Reiman aattopäivä Helsingissä 2006” (A 19, Kimmo Oksasen tarina asunnottoman arjesta)
  • “Taasko meillä on vuoden 1989 asuntobuumi?” (A 21, verrataan asuntojen hintojen tasoa, velanottoa yms. nyt ja vajaat 20 vuotta sitten)
  • “YTV antoi palkinnon vaateketjulle jätteiden vähentämisestä” (A 21, KappAhl on kierrättänyt somisteita kouluihin ja päiväkoteihin)
  • “Muotoilija Kaj Franck oli joka kodin astioiden suunnittelija” (A 25, Kenen kadulla asut? -juttusarjaa, jossa kerrotaan Franckin käyttöesineiden suunnitteluperiaatteista)

Tässä siis oli pelkkä Hesarin A-osio, eli antanee kuvaa ajattelumallistani. Kulutus on mukana myös yhteiskunnallisissa päätöksissä, historiallisissa katsauksissa, ajankäytössä, verotuksessa jne.

Lisäksi lehdessä on tietysti myös mainontaa, jota myös seuraan mielenkiinnolla ja pohdin sen merkitystä ja vaikutuksia. Varmasti näin tekevät myös monet muut, ihan tavalliset kuluttajat, mutta tietysti koulutustausta tuo mukanaan toisentyyppistä pohjaa pohdinnoille.