Turku kutsuu puhumaan blogeista

Minua pyydettiin osallistumaan ympäristöjärjestö Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -tapahtumaan, joka järjestetään ensi torstaina Turussa. Ensimmäinen virallinen esiintyminen ikään kuin blogi- ja kuluttaja-asiantuntijana, jee!

Ohjelmassa olen saanut tittelit "blogitutkija, bloggaaja". Eihän siitä kauan ole, kun kerroin olevani sitä mieltä, etten todellakaan halua tai koe olevani (vielä) tutkija. No, tuskinpa tuohon nyt kovin moni muu huomiota kiinnittää. Itse miellän olevani edelleen jatko-opiskelija, ja tutkijan statuksen saavuttaminen kestänee kauan.

Ohjelma Turussa vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Jo muinoin perusopinnoissa määrittelin itseni "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", ja sellainen kuluttaja koen olevani edelleen. "Kulutus ja ympäristö" on siis mielenkiintoinen teema, vaikken itse todellakaan tee kaikkia kulutushankintojani eettis-ekologiselta pohjalta. Tyypilliseen tapaan esimerkiksi "ostan" hyvää omaatuntoa Reilun kaupan banaaneilla ja kahvilla.

Edelleen harjoittelen tämän ja arkipäivän työni roolien sekä käytäntöjen yhdistämistä. Ihan kivutonta se ei ole, vaikka palkkatyöni onkin nyt osa-aikaista. Toisaalta jatko-opintoni ja työni poikkeavat toisistaan sen verran, että aivojen kääntäminen työstä opiskeluun ja toisin päin ei sekunneissa aina suju. Töissä pidän matalaa profiilia opintojeni suhteen, enkä niistä mielelläni edes puhu. Toisaalta huomaan, etten sitten yliopistolla halua juurikaan puhua työstä, vaan tietysti ennemmin kaikesta opiskeluun liittyvästä.

Jotkut onnistuvat yhdistämään täysipäiväisen työn ja väitöskirjan tekemisen, mahdollisesti vielä perheenkin. Minulta ei taitaisi onnistua.   

Ei mitään edistystä

Eilen kävin juomassa kahvia Porthaniassa: en ollut edes piipahtanut siellä sitten remontin valmistumisen. Aina siinä Porthanian pyöröovissa (jotka ärsyttävät minua) muistan sen, kun kesäkuisena päivänä saavuin kuluttajaekonomian pääsykokeisiin.

Näen siitä edelleen joskus painajaisia. En ollut aiemmin todella tosissani pyrkinyt yliopistoon, joten jännitys oli kova. Hyvinhän se koe meni, vaikka etenkin kansantaloustieteen kysymyksissä olin välillä aika sekaisin.

Ilmoittauduin Kulutustutkimuksen seuran syysseminaariin, joka on 9. marraskuuta. Workshopeista valitsin "Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinoilla".

Sain ilmoituksen, että jatko-opiskelujeni Lyyra-kortti olisi noudettavissa: "Saat sen ma 10-17, ti-to 10-15, pe 8-15 HYY:n toimistosta". Just, mitenkähän tuonne nyt sitten ehtisi? Olisi se välillä kätevää, kun työpaikka sijaitsisi Helsingin keskustassa.

Monta asiaa olisi opintojen suhteen tehtävä, mutta ei muka ole aikaa. Torstaina ja perjantaina on taas filosofian luentoja, mutta jospa viikonloppuna malttaisin istua kiltisti kotona ahkeroimassa.

Haja-ajatuksia blogeista ja kulutuskirjoittelusta

Olen surffaillut ja lukenut kaikenlaista materiaalia, ja nyt pitää koota muutamia haja-ajatuksia siitä, miksi blogeilla ja kulutuskirjoittelulla on merkitystä. Pahoittelen, että lähdeviitteitä ei ole, en jaksa nyt kaivella, mistä nämä ajatukset ovat jääneet mieleen.

Blogeihin kirjoitetaan omasta elämästä ja varmasti usein niistä tärkeistä kokemuksista. Jos kirjoittaja ottaa kuluttajan roolin ja haukkuu/kehuu tuotetta, on sillä ollut hänelle juuri sillä hetkellä merkitystä.

Blogit ovat hakukoneiden materiaalia. Kun teksti on kerran verkkoon laitettu, se voi päätyä googlettamalla korkeallekin hakutuloksissa. Tämä pätee tietysti erityisesti silloin, kun kyseessä on tuote tai palvelu, josta ei ole netissä juurikaan tietoa. Blogitekstit jäävät elämään pitkäksikin aikaa, ja mahdolliset linkitykset tuovat niille vielä lisää näkyvyyttä.

Blogeissa oleviin kirjoituksiin on helpohkoa luottaa. Jos kirjoittaja tuntuu olevan jollain lailla fiksu ja ajatteleva, niin toki hänen mielipiteeseensä uskoo.  

Blogeissa on oleellisessa osassa kommentointi. Saman- ja erimieliset voivat myös itse kertoa, mitä ajattelevat. Lisäksi myös linkitys luo vuorovaikutusta.

Mielestäni yksi tuote, josta on suomalaisissa (naisten) blogeissa ja nettifoorumeilla kirjoitettu kohtuullisen paljon ja joka on varmasti tämän vuoksi saanut käyttäjiä, on kuukautissuojana käytettävä kuukuppi. Kuukuppikunta -nettisivut ovat myös epäkaupalliselta pohjalta toteutetut. Tässä siis näkyy, kuinka kuluttajat voivat toimia netissä myös aktiivisina tuotetiedon levittäjinä vapaaehtoisuuden pohjalta.

Itsekin hankin kuukuppini aikoinaan nimenomaan blogivinkin perusteella.  

Apurahavirtaa Wihureilta

Sattui silmään uutinen Jenny ja Antti Wihurin säätiön myöntämistä apurahoista. Havaitisin joukosta mm. seuraavat tiedot:

Kauppatieteiden maisteri Samil Aledin, Helsinki, 8 000 €,
väitöskirjatyön "Brändit varhaisteinien sosiaalisessa ympäristössä – brändimerkitykset ja brändien roolit varhaisteinien päivittäisessä elämässä" loppuunsaattamiseen.

Kauppatieteiden maisteri Anu Antikainen, Kuopio, 8 000 €,
väitöskirjatyöhön "Asiakassuhteiden johtaminen ja asiakkaan sosiaalistuminen pk-yrityksissä".

Filosofian tohtori Päivikki Antola, Tampere, 8 000 €,
tutkimukseen "Suomalainen messusaarna 2000-luvun papin viestintähaasteena".

Yhteiskuntatieteiden maisteri Leena Autonen-Vaaraniemi, Hausjärvi, 16 000 €,
väitöskirjatyön "Eronneiden miesten kodit. Kotien merkitykset ja miesten käytännöt elämänkulussa." loppuunsaattamiseen.

Valtiotieteen maisteri Kristiina Berg, Turku, 16 000 €,
väitöskirjatyön "Äitiyden normit ja normirikkojat" loppuunsaattamiseen.

Kauppatieteiden tohtori Marja Eriksson ja filosofian tohtori Jaana Parviainen, 20 000 €,
tutkimukseen "Pelolla johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa".

Kauppatieteiden maisteri Kimmo Holli, Tampere, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön "Uuden toimialan syntyminen: Underground-kulttuurista mainstreamiksi".

Valtiotieteen lisensiaatti Päivi Kankaanranta, Lappeenranta, 10 000 €,
väitöskirjatyöhön "Kotitalouksien sijoituskäyttäytyminen ja rahapolitiikka" Bostonin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Kauppatieteiden maisteri Matti Leppäniemi, Oulu, 5 000 €,
väitöskirjatyöhön "Vuorovaikutteinen markkinointiviestintä kuluttajamarkkinoilla".

Kauppatieteiden maisteri Virpi Malin, Heinola, 8 000 €,
väitöskirjatyöhön "Oppimisen uusi retoriikka – kriittinen tutkimus uran ja opiskelun symbioosin haasteista".

Kauppatieteiden maisteri Matti Mäntymäki, Kuru, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön "Asiakasuskollisuus virtuaalisissa yrityksen ja kuluttajan välisissä palvelusuhteissa".

Filosofian maisteri Anni Rautio, Joensuu, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön aiheena siilin käyttäytymisekologia itäsuomalaisessa kaupunkiympäristössä.

Onneksi minun ei tarvitse olla missään päättämässä, annetaanko jollekin organisaatiolle, henkilölle tai tutkimukselle apurahaa. Jossain edessä on kuitenkin se aika, kun itse pitäisi jonkinlaista anomusta pohtia ja kirjailla ja sitten jännittää, tippuuko euroja. 

Ajattelun ja kritiikin puolesta

Anna Politkovskajan murha sai minut miettimään taas kyseenalaistamisen ja kriittisen ajattelun merkitystä, niin viestinnässä kuin tieteen teossa ja sen arvioinnissa.

Koen, että eräs tärkeimpiä asioita, mitä yliopisto minulle opetti, oli nimenomaan kriittisyys. Tajusin, että tieteen tekijätkin ovat todella vain ihmisiä, ja tutkimusten taustalla voivat vaikuttaa mitä erilaisimmat seikat. Vaikka kuinka sanotaan, miten halutaan pyrkiä objektiiviseen totuuteen, niin silti tutkimuksen tulokset voivat olla vääristellyt. Tai kenties koko tutkimusasetelma on alun alkaen ollut virheellinen.

Ennen yliopistoa en esimerkiksi osannut samalla tavalla epäillä, etteikö jokin uutisoitu tutkimustulos olisi ”totta”. Nyt ensimmäinen reaktio helposti on se, että haluan tietää, miten tutkimus on tehty: mitä on kysytty, keneltä ja millä tavoin.

Sen verran olen joutunut journalistinkin ohjeisiin perehtymään, että sananvapaus on tullut tärkeäksi arvoksi. Minusta ei tulisi koskaan Politkovskajan kaltaista, rohkeaa toimijaa ja valtakoneiston kriitisoijaa. Ja oma tutkimusalueenikin on sen verran turvallinen, että tuskin tässä kukaan edes sananvapauttani haluaisi rajoittaa.

Mutta silti: tiedekään ei olisi koskaan kulkenut eteenpäin, ellei joku olisi uskaltanut ajatella toisin. Myös itseni olisi oltava valmis siihen, että jos teen tutkimusta, niin kritiikki kohdistuu siihen, eikä itseeni. Se on ominaisuus, jossa minulla on vielä kehittämistä.

Klassikkolukupiirissä viisastumassa

Huh, tänään onkin sitten ollut oikeasti opiskelupäivä! Istuin ensimmäisillä luennoillta (Tieteen filosofia -kurssi), luin päälle Jean Baudrillardin The Consumer Society -kirjaa ja sitten vielä illalla osallistuin klassikkolukupiiriin, jossa puhuttiin kyseisestä teoksesta. Tosin keskusteltiin paljon muustakin, ja oli todella kiva ilta.

Kyseessä on siis vapaamuotoinen kuluttajaekonomian ja talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoista koostuva porukka, joka perehtyy alan klassikoteoksiin ja sitten kokoontuu pohtimaan kirjojen antia. Olin mukana ensimmäistä kertaa ja tuntui hyvinkin kotoisalta. Varmaan myös hieman viisastuin.

Pitää vielä selvitellä ajatuksia, nyt opiskelupäivän uupumus alkaa painaa. Seuraavaan lukupiirin kokoontumiseen eli marraskuun loppuun pitäisi lukea Gary Crossin Time and money: The Making of Consumer Culture. Olen sen perusopinnoissa tiettävästi tenttinyt, mutta enpä kirjan sisällöstä näin äkkiseltään mitään muista.

Päivän IT-viikossa on Mika Pantzarin kolumni ubiikkiyhteiskunnasta ja mummoista: teksti löytyy taas Kuluttajatutkimuskeskuksen sivuilta. Ubiikkia asiaa käsittelee myös Japanissa tutkijavaihdossa olevan Petteri Revon mielenkiintoinen Elämää ubiikissa -blogi.

Blogien vaikutus kulutusvalintoihin

Olen saanut vinkin nykyisestä kampaajastani blogin kautta. Olen jättänyt testaamatta uutuus-colajuoman, koska olin blogista lukenut, ettei se kovin kummoiselta maistu. Olen rientänyt bändin keikalle saatuani tiedon blogista. Firefox-selaimen olemassaolon tiedostin aikoinaan blogien ansiosta. Monet hienot mainokset olen nähnyt blogien ansiosta. MP3-soittimista olen lukenut paljon, mutta silti en itse vielä ole omaa hankkinut.

Oletettavasti vielä monet muut kirjoitukset ovat vaikuttaneet kuluttajakäyttäytymiseen ja ostopäätöksiini tavalla, jota en tiedosta. Eihän näitä ostopäätöksiin liittyneitä tekijöitä muutenkaan voida kovin hyvin selvittää, sillä kyseessä on lukuisten tekijöiden summa ja soppa.

Monet blogit ovat minulle niin tuttuja, että suhtaudun niissä oleviin suositteluihin tai haukkuihin samalla tavalla kuin ”todellisen elämän” kavereiden kommentteihin. Se, että en henkilökohtaisesti ihmistä tunne tai kommentti on sähköisessä muodossa, ei vähennä sen arvoa.

Virtuaalimaailmoissa usein puhutaan siitä, miten ihmiset voivat luoda toisenlaisen identiteetin, kuin mitä heillä ”oikeasti” on. Yllättävän vahvasti kuitenkin luotan siihen, että blogin takana on sellainen ihminen, joksi kirjoittaja itsensä kertoo (mikäli mitään itsestään kertoo: usein kuitenkin vähintään sukupuoli ja ikähaarukka jollain lailla teksteistä selviää). Eikä uskoni taida olla täysin perätön, sillä Huffaker ja Calverst kirjoittavat tutkimuksestaan nuorten blogeista:

”In our study, youth chose to present themselves realistically. – – –

The online presentations of teenagers demonstrate that blogs are an extension of the real world, rather than a place where people like to pretend. For instance, teenagers reveal a considerable amount of personal information in their blogs. This includes first and sometimes last names, age, and location. The majority of teenage bloggers discuss things that influence or impact their real world, such as relationships, and attach their real-world identity to these discussions.”

Koska blogeista välittyy minullekin tunne, että kirjoituksissa on todellinen elämä ja henkilö kokemuksineen takana, on helppo luottaa myös kuluttamiseen liittyviin kommentteihin.

Kirjoittamisen kynnys kohoaa

Viikonloppuna olen lueskellut muutamia artikkeleita (esimerkiksi Mortensenin ja Walkerin "Blogging thoughts: personal publicatuin as on online research tool", PDF) ja ihmetellyt, miten taas on kynnys oikean tekstin tuottamiseen noussut. Kyllähän sitä näitä puolihuolimattomia blogikirjoituksia väsäilee, mutta jo ajatus siitä, että pitäisi laatia tieteellistyyppistä julkaistavaa, tuntuu yllättävän korkealta.

Tietysti tiedän, että pitäisi vain aloittaa. Avata tekstinkäsittelyohjelma ja kirjoittaa vaikka pätkä siitä, mitä blogit ovat, pistää lähteet paikalleen ja viilata teksti kuntoon.  

Olen huono muokkaamaan kirjoituksiani jälkikäteen. Osasyynä lienee se, että olen kuitenkin toimittajana työskennellessäni tottunut kirjoittamaan nopeasti jotain julkaisukelpoista. Sanomalehtien jutut ovat siis usein helppoa laadittavaa ja kertakäyttökamaa, mutta tieteellinen teksti vaatii erilaisen lähestymisen. Minun pitäisi siis myös tottua siihen, että kypsyttelen ja muokkaan kirjoituksiani ja tarvittaessa vaikka ronskistikin.

Mortensen ja Walker kirjoittavat, miten blogia voidaan hyödyntää esimerkiksi oman alan kehityksen seuraamisessa ja ideoiden julkaisemisessa. Samoin he tuovat esiin sen, miten blogi on sekä itseä että lukijoita varten ja miten kirjoittaminen usein selkeyttää ajatuksia.

Nuo kaikki seikat ovat tässäkin blogissa taustalla. Pitäisi siis vain nyt tarttua itseään niskasta kiinni ja ryhtyä "oikeiden" tekstien kirjoittamiseen eikä vain höpistä suunnitelmista.

Vähemmän tehokasta

Olisihan se hienoa, jos voisin kirjoittaa, että olen tänään opiskellut tehokkaasti. Mutta ehkä pääsen sen tekemään jonakin toisena päivänä!

Mutta henkistä vahvistusta jatko-opinnoille kuitenkin sain. Iltaan kuului Kuluttajaekonomistit ja -teknologit Cotes ry:n syyskokous, ja olen kyseisessä pikkuyhdistyksessä tiedottajana. Taaskaan suuren suurta joukkoa ei ollut koolla, mutta jotenkin on silti todella mukavaa nähdä "oman alan" ihmisiä. Siitä saa uskoa, että ehkä minunkin jatko-opinnoissani on joku järki, koska on muitakin, joita nämä kuluttaja-asiat kiinnostavat.

Mutta edelleen puhun jatko-opinnoistani ehkä jopa aavistuksen vaivaantuneena, koska en koe, että olisin vielä mitenkään kunnolla tätä urakkaa aloittanut.

Hetkittäin on silti iskenyt tunne, että ei minun väitöskirjani koskaan valmistu, en osaa, ei minusta ole tutkimaan, en hallitse asioita, ei tämä ketään edes kiinnosta. Siksikin on tärkeää tavata samanhenkisiä ihmisiä.